tiistai 25. maaliskuuta 2014

Yllättävä kanssakärsijä..

Varoitus, tämä teksti sisältää kristillistä sisältöä ;)

Oon lukenut  Timothy Kellerin kirjaa Mihin Jumalaa tarvitaan? Se on tosi hyvä pohdiskelua herättävä teos. Tartuin kirjaan, koska myönnän, itsellä on ollut välillä vaikeaa uskoa Jumalaan kaiken kärsimäni keskellä. Mutta aina olen palannut siihen, että kyllä..Häneen ja Hänen rakkauteensa minä uskon.

Yksi pointti kirjan alussa kuitenkin sai mun sydämen ihan sulamaan:

"Jos uskomme kristinuskon opetukseen, että Jeesus on Jumala ja että hän meni ristille, saamme syvää lohtua ja voimaa kohdata maanpäällisen elämän julmat tosiasiat. Voimme tietää, että Jumala todellakin on IMMANUEL - Jumala meidän kanssamme - jopa pahimmissa kärsimyksissä.  Jeesus koki sijaiskärsijänä sen loputtoman eron Jumalasta, jonka ihmissuku on ansainnut. Jeesus oli saanut Isän ääretöntä rakkautta kautta koko ikuisuuden. Jeesuksen kärsimyksen on täytynyt olla sietämätöntä. Hänet leikattiin irti Isästä. Hylkäämistä koskeva huuto ristillä - Jumalani Jumalani miksi minut hylkäsit? on syvästi suhteeseen liittyvä ilmaus. Huudossa on säälimätöntä aitoutta. Maailmanuskonnoista ainoana kristinusko julistaa, että Jumala tuli ihmiseksi ainoastaan ja täydesti Jeesuksessa Kristuksessa ja tuntee siksi omakohtaisesti epätoivon, torjutuksi tulemisen, yksinäisyysen, köyhyyden, menetyksen, kidutuksen ja vankeuden. "



Ristillä hän meni edemmäs pahintakin inhimillistä kärsimystä ja koko kosmista torjutuksi tulemista ja tuskaa, jotka ylittävät meidän kokemamme yhtä ehdottomasti kuin hänen tietonsa ja voimansa ylittävät meidän tietomme ja voimamme. Kuollessaan Jumala kärsii rakkaudessa ja samastuu siten ihmisten ja Jumalan hylkäämiin. Miksi hän tekee niin? Raamattu sanoo, että Jeesus tuli pelastustehtävään luomakunnan tähden. Hänen oli maksettava synneistämme, jotta hän eräänä päivänä voi lopettaa pahuuden ja kärsimyksen lopettamatta meitä."

Niin..ja siis Jeesushan nousi ylös kuolleista, eikä jäänyt sinne ristille. Toivoa!

"Miksi Jumala sallii kärsimyksen?" "Miksi hän sallii pahuuden jatkua?". Jos katsomme Jeesuksen ristiä, emme vieläkään tiedä mikä vastaus on. Nyt tiedämme kuitenkin, mikä vastaus ei ole. Se ei voi olla, ettei hän rakasta meitä. Se ei voi olla, ettei hän ole välinpitämätön tai vapaa meidän tilastamme."

Taidan rakastaa tätä Jumalaa....

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Työt alko

No nii..oon siis 5 päivää ollut takasin saikun jälkeen töissä...ja fiilikset on...ahdistavat. En oikein oo saanu nukuttua kunnolla ja jotenki se työnkuva ei tunnu ollenkaan sellaselta mitä tahtoisi tehdä. Katotaan nyt miten mun käy.

Ollaan terapeutin ja lääkärin kanssa päätetty hakea uudestaan vammaistukea terapioihin. Viimeksi kun hain sitä, en sitä saanut. Nytkin on valmiiks jo vähän sellanen tappiomieliala, mutta kokeillaan nyt.

Tänään heräsin myöhään ja en oo päässy yövaatteitten vaihtoon asti ja kello on neljä. Tarkoituksena on mennä kuntosalille, mikä saattaa kehollisesti auttaa tähän ahdistukseen...toivottavasti pääsen sinne asti. Ainaki se sali on tossa vieressä.

Nää olot niin kovasti vaihtelee ja vireystilat. Kuuluu taudinkuvaan, mutta tekee arjesta hyvin ennustamatonta.

Tällasta tänään.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Se balanssi...

Huomenna jatkuu taas työt. Haasteena on miten löytää balanssi oman häiriönsä ja sitten ihan peruselämän välillä.. siis se, ettei jumitu katselemaan PELKÄSTÄÄN häiriötään ja unohtaa elää ja nauttia hyvistä hetkistä. Ja myöskin se, että kun tulee vaikeaa niin MUISTAA, että ai niin...en voi verrata itseäni ns. "perusihmisiin", koska mulla on tämä häiriö.

Se balanssi pitäisi löytää. Kevät on tuonut ainakin itelle ja tää vika saikkuviikko sellasta tiettyä iloa..tai sanotaanko ilon hetkiä. AURINKO! , PIAN PYÖRÄILEMÄÄN PÄÄSY!,  KEVÄÄN - KESÄN ODOTUS/TULO! ja ehkä myös UUSI ASUINYMPÄRISTÖ JA SEN TUTKIMINEN!



Täytyy myös muistuttaa itseään siitä, että joskus vaan KANNATTAA lähteä liikkelle, vaikka se tuntuu vaikealta, koska voi löytää ittensä kivoista jutuista, jotka alkujaan tuntu ajatuksissa raskailta, mutta kun niitä pääsi tekemään, niin niistä nautti. Tällaisia esim. viime viikolla oli VESIJUOKSU, KÄVELY AURINGOSSA JÄRVEN RANNALLA, JUTTELEMINEN YSTÄVÄN KANSSA jne.jne.

Kanssakulkijoilla, jotka kulkee tällaisen häiriön omaavien rinnalla, kehotan pyytämään mukaan juttuihin...ehkä toinen joskus lähtee ja siitä tuleekin hänelle HYVÄ KOKEMUS ja hän lähtee toisenkin kerran :)

PS. Tänään lintsasin dissosiaatioryhmästä, koska nukuin pitempään kuin oli tarkoitus eli kello ei soinut ja muutenkin, haluan henkisesti valmistautua huomiseen työpäivään tekemällä tänään kivoja juttuja.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Lies create limitations - valheet luovat rajoitteita

Löysin tuon otsikon sitaatin yhdestä artikkelista ja se on todella osuva. Välillä tuntuu, että mun pää on niin täynnä vääriä tulkintoja ja paikkaansapitämättömiä "totuuksia" ihmisistä ja asioista. Joskus on jo tuntunut, että niistä on päässyt, mutta sitten kun vaikka joku niistä onkin totta, niin sitten alkaa uskomaan niitä muitakin valheita taas. Esimerkiksi jos kuvitellaan, että ajattelisin, että ihmiset hylkää ja sitten joku oikeesti alkaiskin hylkiä mua siis ihan aikuisten oikeesti, niin sitten alkaisin epäillä kaikkia ihmisiä.



Ollaan käsitelty traumaperäisen dissosiaation vakauttamisryhmässä noita valheita ja niitten vaikutusta elämään. Hyvin kapeuttavaahan ja rajoittavaahan se on, koska moni valhe tai väärä tulkinta jotenkin aiheuttaa sitä, että eristäydyn muista.

Nyt sentään välillä osaan tunnistaa valheen. Se on niin hankalaa kun ne tuntuu tosi todellisilta ja niissä on tunteet mukana. Noh..tässä opetellaan. PALJON on opettelemista.

Tietysti myös realismi on hyvä säilyttää. En nyt oletakaan, että esim. minusta yhtäkkiä vaikka tulisi joku uraohjus tai jotain muuta vastaavaa. Omat voimavarat on hyvä tiedostaa ja lahjat myös.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Blogin jatkosta...

Yksi blogin perustamisen haasteista on anonymiteetin säilyminen. Toinen on se, että haluaako lukea kritiikkiä. Mä ehkä en ole tarpeeksi vahva kritiikkiin varsinkin näin henkilökohtaisessa asiassa, josta kirjoitan. Siksi harkitsen blogin lopettmista. Oon kärsinyt häpeää tästä sairaudestani ja myös lääkkeitten syömisestä. Ehkä siksi en tahdo, että niitä asioita morkataan. En tiedä olenko valmis jatkamaan blogia. On mukavaa kuulla kommentteja, mutta en oo tarpeeksi vahva ottamaan kritiikkiä vastaan, varsinkaan koskien juuri tätä häiriötä ja sitten mun lääkitystä. Päätän lähipäivinä mitä teen blogille.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Väsyykö läheiset - loppuuko myötätunto?

Tulipa vaan mieleen sellainen, että musta ei aina varmaan näe, että mulla on vaikeaa. Juttelin siitä tänään terapiassa. Saatan puhua asioistani tosi silleen kliinisesti (ilman tunteita), joten monet varmaan olettaa, että oon ihan fine. Ja siksi en ehkä saa sellasta tiettyä tukea tai myötätuntoa mitä tarvisin. Osaan kirjoittaa, mutta se on eri asia kuin se, jos puhuis tunteella asioistaan. Mä en esimerkiksi kovin usein itke, kun puhun asioistani. Tänään terapiassa itkin pitkästä aikaa puhuessani asioistani. Muth....itkulla sais myötätuntoa. Kai.

Toinen juttu on se, että kun on vuosia ollut vaikeaa, niin koska ihmisillä (ystävillä ja läheisillä) tulee se piste, ettei enää edes pysty tuntemaan myötuntoa, että enemmänkin vaan ärsyttää, kun se toinen vaan jankuttaa AINA.

Nii..tällasta tänä iltana.



keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kotoa lähtemisen vaikeus..

Se on ihan uskomatonta, miten on sellaisia päiviä..itse asiassa tuntuu, että useimmiten on sellainen päivä, että jotenkin on tosi vaikea lähteä kotoa. Pienetkin välimatkat ja ihmisten keskelle meno jotenkin...kai se sitten ahdistaa, koska on niin vaikea lähteä. Ihan, ku ois joku fyysinen sairaus, joka tekee sellasen saamattoman ja voimattoman olon. Välillä oonki miettinyt, että onkohan se fyysistä, mutta tähän mennessä ei ainakaan ole löytynyt mitään esim. kilpirauhashäiriöö tai muuta. Mut se on tosi inhottavaa. Ja se, kuinka helposti ihmisten kanssa väsyy ja kaupungilla väsyy. Se ei oo kyllä normaalia!

Ehkä se liittyy siihen dissosiaatiohäiriön vireystilojen vaihteluun sekä erityisherkkyyteen, jossa yhteenä piirteenä on helposti väsähtäminen. Ja sellainen peruslaiskuus tietysti. Mutta muistelen aikoja, jolloin oon ollut tosi meneväinen ja vaan todellakin ihmettelen. Miten on energiaa riittänyt?

Eilen esimerkiksi olin kaupungilla ja ihmisten seurassa aika suuren osan päivästä, niin tänään oon ollut jotenki ihan väsähtänyt ja saamaton. Mutta...niin vaikeaa kuin se onkin, niin armoa itselle pitäisi toitottaa, eikä syytellä.

Jospa se aurinko tois vähän energiaa ja hassua kyllä: mahdollinen työhonpaluu ja flunssanjälkeinen liikunnan aloittaminen. Aina voi toivoa..